Eihän se sitä tarkoita,

jos yksin asuu,
etteikö olisi ollut
joskus yhdynnässä
eri sukupuolta olevan (olevien) kanssa.


Taloudellinen kannattavuus,
liikkuvuuden määrä ja tässä
yhteydessä tarve sitoutua
tai mahdollisuus verrattuna
henkilön, kenen kanssa yhdynnässä,
tarpeisiin.. ja vastaaviin
näkökohtiin, kokonaan tai osittain.


Jos alkukuusta tulee nihkeä
3-numeroinen luku tilille,
Nälkämaa Suomessa tämä on mahdollista
jopa (vai etenkin?) työssäkäyville,
kun on mahdollista tehdä osa-aikatyötä,
joka on käytännössä kokoaikatyötä..


Ei kestä kauan, kun 3-numeroisuus vähenee 2-numeroisuuteen ja
lopulta hiipuu pohjille.

Pahimmillaan jopa hieman miinukselle, jos palvelumaksun suoraveloituspäivänä
ei ole vaadittavaa 3,5-4 euroa tilillä. Yleensä tai usein on tietenkin..

Mutta siinäkin on hyvät puolensa.


Pääseehän sillä tavalla viivan alle,
tai puolelle.. Miinusta siis saa.
Huono puoli se, että ei todellakaan silloin ole rahoissa.. :)

Entä muuten, jos ei ole varastoinut sopivasti elintarviketta kuluvan kuun ajaksi?


1: maito loppuu ja sitä myöten maitokahvin juonti
2: kahvi loppuu ja sitä myöten maustamattoman kahvinkin juonti
3: tällöin juodaan teetä vaihteluna
4: lopulta sekin loppuu
5: -- tyhjää ---
6: . .. tässä vaiheessa odotellaan seuraavan kuun alkua vaikkapa..

Tämmöistä voi siis olla, vaikka jotkut moniakin kohtuullisesti eläviä optimikansalaisia muutoin,
luulisivat rikkaiksi.

Tässä elämäntilanteessa siis ainoa keino olla yhdynnässä monillekin varmaan olisi, jos jostain tulisi
hieman extraRahaa, vaikkapa tuon 3-kohdan likellä, kun on alkamassa tee-jakso.. :)




Se on aikamoinen liikkumavara ero ja ero ajattelussa,
jos ei tarvitse
rahaa ajatella ja sitä myöten,

on rakenteet siis "alla" (tai miten ajattelee asian) tukemassa
paremmin intiimitouhuja..



Jos siis rikkaammat ihmiset vain jalkaa heiluttaa tai sanoo "annan"
tms.. Niin silloin heillä
jatkuu 100% varmuudella omalla kädellä
tai 
jollain muulla huonommalla vaihtoehtotavalla..

Tai miten lie.











Huononakin raha-aikana voi ihmiset sentään lukea edes
lehtiä.
Alansa lehtiä, alan lehtiä tai jotain..


Ajan tasalla pysyy niistä asioista, mistä on kiinnostunut sillä hetkellä,
kun lukee lehteä..


Jos sivut menee tahmaisiksi, niin eihän se ole oma syy.. ?





Ei, silloin vain on priorisoinut rahan sen edelle, että ei rekrytoi jotain toista oman käden tilalle,
vaikkapa lehden sivuja kääntelemään.. ? Heheh.