Kajaanin linnan raunioita vilkaisemassa 9/08..

70 ja 80-luku
 

Oulu:

Mummo (isäni äiti) katsoo korkealta kerrostalon ikkunasta, kun olen pihalla.

Huomasin tämän siitä, kun jostain syystä katsoin itse

ylös.

Muistikuvat ovat aika nihkeitä tältä seudulta,

ilmeisesti nuoren silloisen iän (n. 2 v.) takia.

Kuva vas. minusta Oulussa n. 2 v. ikäisenä.
 

Haapajärvi:
 

Hypin kuralammikossa ja käyn vaihtamassa uudet vaatteet.
Roikun rautaketjussa talvella, kun jonkinlainen jäterekka tms. isompi auto
lähtee liikkeelle asuinalueen pihalta. Kun auton vauhti kovenee, ei ketjussa
enää uskalla roikkua, vaan pitää varovasti irrottautua.

Olin joskus rivitalon katolla, mistä tiputin löytämäni kiven alas.

(ainakin niin nuoren ikäisenä suurehkona ajattelemani)

Alempana maan tasalla oli 2 v. vanhempi veljeni, jota tuo kivi jonkun verran vaikutti osuvan päähän?

Muistaakseni pelästyin sitä hieman, miten veljelle käy, mutta ei vaikuttanut olevan lopulta moksiskaan.

Tuo on hieman negatiivinen muistikuva. Kirjaan sen kuitenkin ylös.

Noin nuorena voi olla suhteuttanut asian niin, että se on vaikuttanut vakavammalta, mitä voi aiheutua?

Täällä on asuttu 4,5 v., josta on muutettu Kajaaniin, missä olen aloittanut koulun.

(Kuva vas. Haapajärveltä)

Oulainen:

Täällä on asunut isäni äiti pienessä rivitaloasunnossaan.

Ilmeisesti tätä ennen hän on asunut jonkun aikaa samassa asunnossakin Oulussa minua

varhaisimmassa iässäni hoitaen. Siltä ajalta en itse muista kuin hyvin niukasti, n. 0-2 v. ikäisenä oltuani.

Muistan myöhemmin, nuorempana reissuja Oulaiseen, jossa kävimme mummoa katsomassa.

Olikohan n. 90-luvun loppupuolta tai 2000-luvun alkua, kun tämä mummo kuoli.

Hänen hautajaisissaan isäni kävi. Oulaisen seudulla ilmeisesti asuu jotain muutakin sukulaisväkeä.

Nurmes:

Äitini isä asui Nurmeksessa. Hän tuntui tyytyvän kohtalaisen vaatimattomaan asumiseen.

Puutalon alakerrassa oli pieni asunto, jossa ei ollut edes omaa wc-tilaa, vaan piti käydä

ulkona erillisessä paikassa, eräänlainen ulko-wc jossain pihan ei-asunto tyyppisessä rakennuksessa.

Alakerran asunto oli viereistä katutasoa alempana,

niin että jonkinlainen pieni ikkuna oli ulkona kävelijöiden jalkojen tasalla.

Pappa oli sotaveteraani.

En tiedä, milloin siellä aloitti asumisen ja missä asui sitä ennen.

On varmaan paljon vastaavia nyansseja, mitä en tiedä

erinäisten sukulaisten elämäntapahtumista.

Talon yläkerrassa asui jotain muuta väkeä.

Ei pitäisi mitään kovin pahaa muistella kuolleista,

mutta ei papasta nyt ainakaan kokonaisuutena mitään erikoisempaa tule mieleen ainakaan.

Suurempaa häiriötä en muista hänen koskaan aiheuttaneen, kun hän kävi joskus luonamme kylässä.

Joskus olin nuorena veljeni kanssa (ilman vanhempia) papan luona Nurmeksessa asumassa kylässä n. viikon ainakin.

Muistan papan myöhemmin viikolla menneen hieman väkeviä juomaan yläkerran miekkosen luokse.

Myöhemmin illalla pappa ja yläkerran miekkonen jotain

kevyehköä nujakkaa tuntuivat käyvän keskenään porraskäytävää alas hieman kovaäänisesti tullessaan.

Mutta tuosta kyläilystä papan luona veljeni kanssa ei kuitenkaan tosiaan mitään traumaa jäänyt.

Kokonaisuutena hän oli silloinkin hyvin asiallinen.

Myöhemmin 90-luvulla kävin äitini kanssa

siirtämässä papan tavaroita ja häntä käytiin katsomassa vanhainkodissa.

Hieman dementiasta kärsien pappa vietti viimeiset

aikansa tuolla vanhainkodissa, jossa hän taisi kohtalaisen vähin tuskin nukkua pois.

Papalle oli ilmeisesti dementiasta semmoinen hyöty, että hän unohti tupakoida.

Pistin sen jotenkin merkille.

Ruotsi:

Tukholman lähiöalueilla asuu äitini puoleista sukua.

Jotain muistoja Ruotsissa sukulaisten
luona käynneistä nuorempana ja hieman vanhempanakin muistelen.

Veljeni kanssa satuimme käymään hieman vanhempina 90-luvulla Ruotsissa n. viikon reissun.
Tällöin äitini veli oli vielä hengissä, mutta jo melko huonossa kunnossa,

kepeillä kävellen ja peruukkia päässään pitäen, kun leukemia oli kaljuunnuttanut hänet.
Ehkä oli hyvä, että hän ehti nähdä minut ja veljeni isommiksi kasvaneina ennen kuolemaansa.
Äitini veljen ja hänen vaimonsa tuotoksena jäi Ruotsiin kuitenkin asumaan useampia jälkeläisiä.

Kävin 90-luvulla yksinkin  n. viikon reissun Ruotsiin. Tällöin Kale oli ollut kuolleena jo pitempään.

Hieman tapasin näitä jälkeläisiä silloin. Lapsia Kalen vaimo teki useita, poikia ja tyttöjä.
Äitini sisko asui myös pitkään Ruotsissa.

Pakistanilaisen liikemiehen ja 2 lapsen kanssa perhe (tyttö ja poika).

Myöhemmin n. 2006 tosin äitini sisko lienee eronnut (tilapäisesti?) ja muuttanut Ruotsista etelä-suomeen.

Äitini äiti, toinen mummoni, asui Ruotsissa ilmeisesti ainakin 2:ssa eri kerrostaloasunnossa,

kunnes hän on myöhemmin joutunut siirtymään vanhainkotiin, ilmeisesti hieman vähemmän yksityisiin oloihin.

Onkohan sen paikan nimi jotain suuntaan: "Suomi-talo" tms.?

Vielä 2006 hän taitaa olla elossa, vaikea sanoa montako vuotta vielä jäljellä on.

Muistan kun Nurmeksen pappa, ilmeisesti siis Ruotsin mummon entinen aviomies,

oli joskus Ruotsissa käymässä. Hän nukahti kerran nojatuoliin suu auki,

kun oltiin joidenkin sukulaisten luona. Itse olin tällöin aika nuori.

Kajaani:
 

Hoikankankaalla, kun juoksin muistaakseni veljen kanssa kilpaa kerrostalon rapun ovea kohti.

Juoksin jotenkin ovilasiin päin, joka meni rikki ja teki hieman haavaa oikeaan käteeni,

mistä näkyy ikuisesti arpi kyynärvarren sisäpuolella.

Täällä asuessa lisääntyi perheen silloinen sileäkarvainen kettuterrieri-koira, Isabella Fox,

jolle syntyi 2 eloon jäänyttä jälkeläistä.

Myöhemmin Isalle (useammin käytetty lyhennetty nimi) löytyi uudet omistajat Ruotsin suunnalta jostain

saarelta, missä se vanhuutensa eli. Jälkeläiset jäi Suomeen. Naaras Musu ja uros Pele.

Siinä Musu ja Pele vähän isompina.

Ei noilla piruparoilla paljon ikää ollut

taulussa vielä tuolloin.

Tuossa nuo pennut vielä on emonsa kanssa.

Muistan nuoremmalta iältäni hoikankankaalta sen,

kun äitini toinen veli, Terho, istui nahkaiseen

nojatuoliin, kun Ruotsista olivat suomessa käymässä.

Hän istui siinä odottamassa, kun myöhemmin isäni saapui paikalle,

huomasi vieraita tulleen.

Myöhemmin kyläilemään taisi tulla muutakin

porukkaa Ruotsista, toinen veli Kale (Kalervo)  perheineen.
Jonkinlainen muistikuva on semmoisesta, kun tuo Kale ja

muuta sukulaisporukkaa kävi Prikaatilla tutustumassa

isäni työpaikkaan, jolloin korjaamo oli maanalaisissa tiloissa.

Siinä porukassa liikuin itsekin silloin.

Tämä muisto vaatisi tarkennusta muilta kyselemällä lisää.

Kävin ainakin 1-2 luokkaa peruskoulun ala-astetta hoikankankaalta kulkien.
 

Ajoin nuorempana pyörällä joskus ajotien reunassa, kun metsästä vanhempi poika heitti keihäällä minua kohti.

Keihäässä oli jonkinlainen metallikärki. Silloin oli hyvä tuuri, kun keihäs meni minusta hieman ohi.

Hoikankankaalta muuttamisen jälkeen, asuminen jatkui myöhemmin lehtikankaalla.

Muistan lehtikankaan ala-asteelta sen, että oksensin joskus koulun sisällä

eteisaulan kieppeillä rappusten eteen, jotka vievät luokkaan ylempään

kerrokseen. Opettaja käski parin tytön siivota oksennukseni

 Varmaan kiva tehtävä heille.

Piirsin 1-luokalla kuvan, jonka opettaja valitsi kansikuvaksi koulun sisäiseen

tiedotelehteen.

Lopulta 4/08 etsin tuon kannen ja skannasin kopion.

Liitän oheen vasemmalle pienennetyn kopion näkyviin

 ja linkin 1:1 kopioon.          Isompi kuva kannesta 1979-1980

Minua parempana piirtäjänä muistan Teron, joka jäänyt mieleen siitä, kun hänellä oli joskus mukanaan eräänlaisia

sarjakuvalehtiä, mitä hän vaikutti yllättävän etevästi piirtäneen, kun tällöin oltiin kuitenkin ala-asteella vielä.

En tiedä, liekköhän hänellä niitä enää tallessa, kun on ikääntynyt myös ja mitähän mahtaa tuumia,

kun tuonkin verran hänestä muistelen tässä? Sen voin sanoa, että tämäkin muisto on silti aika kovasti sensuroitu.

Hieman negatiivinen muisto n. 1-3 lk. kieppeiltä, kun joskus oli tapana, että oppilaat sai

syödä omia eväitään alkuiltapäivästä, ilmeisesti, jos oli viikon pisin koulupäivä tms.?

Minulla oli eväissä hyvän kokoinen melonin siivu. Tuhti naisopettaja kierteli katsomassa oppilaiden

eväitä ja yllättäen otti kouraansa tuon melonin ja puraisi eväästäni ison palasen.

Eikös tuommoiseen pitäisi lupa kysyä? Ihmettelin tuota hieman tuolloin nuorempana, mutta

en asiaa sen kummemmin kysellyt silloin. Sitä en muista, söinkö itse puraistusta melonista enää?

Luulisin, että taisin jättää sen lopun syömättä.

Muistaakseni ala-asteella alkoi n. 4-6 lk. kieppeillä englannin kielen opetus? Tätä tarkemmin

muistan kuitenkin sen, että hieman pyylevä naisopettaja antoi oppilaille englanninkieliset

nimet tunteja varten. Minulle tuli nimeksi Bill.

Samaten muistan sen, kun tuo sama naispuolinen englanninkielen opettaja kertoi yhden tapauksen,

kun joku hänen englantilainen naistuttu oli Suomessa ja kuullut joltain mieheltä viestin, joka

kuului, että: "Painu Vittuun!" (tai tuohon suuntaan ainakin)

Tämä naistuttu oli opelta sitten kysynyt, mitä tarkoittaa Painu Vittuun? Ope oli sitten hänelle

selventänyt, että se on ikäänkuin Go ..to .. ja osoittanut jalkoväliään.

Ulkomaalainen naistuttu oli suhtautunut tietoon niin, että jopa itkenyt asian ymmärrettyään?

Tuosta engl.kielisestä tuntinimestä vielä, sitä en ainakaan nyt muista, että miten yläasteella

käytettiin engl.opetuksessa vai oliko käytössä omat suomalaiset etunimet? Hieman etempänä tätä

tekstiä, on muuta muistoa kyllä engl.opetuksen tunneilta yläasteella. (**-merkinnän lisäsin etemmäs)

Tässä voin samaan väliin hypätä liki 30 vuotta eteenpäin ja sopivaan asiayhteyteen muistella

semmoista, kun n.2005-2006 kieppeillä minun likellä asui yksi Sudanilainen n. ikäiseni mies

(taisi olla hitusen vanhempi, melkein kuin suomen nykyinen valtiovarainministeri.., mutta häntäkin hitusen vanhempi..)

täällä Otanmäessä. Hän ei ymmärtänyt täysin Suomen sääntöä klo 22 jälkeisestä hiljaisesta ajasta

ja kun hänen puolelta oli tullut äänihäiriötä toisen suomalaisen asukkaan riesaksi, tämä oli käynyt

joskus hänelle sanomassa ovella, "Turpa kiinni!".

Muistan tuosta sen hyvin, kun huvikseni joskus juttelin tuon ulkomaalaisen kanssa,

hän kysyi minulta, että mitä tarkoittaa Turpa kiinni? Selvitin asiaa jokseenkin siihen suuntaan englanniksi,

mitä hän hieman ymmärsi, että Turpa tarkoittaa Horse Mouth (hevosen suu) ja pitäisi olla hiljaa tms.

Sen tuo mies vaikutti ymmärtävän jokseenkin hyvin ja oli hieman syyllisen oloisena hetken.

Myöhemmin tuo ulkom. mies muutti tietääkseni Helsinkiin. Ilmeisesti opiskelemaan sinne ja lienee

jonkinlaisen vaimon hommannut, jonka kautta lisääntynytkin. Näin eräs hänen tuttunsa totesi, kun yksi

ulkomaalainen jäi vielä asumaan Otanmäkeen, kaikkien muiden muutettua muualle, eri paikkakunnille.

Lehtikankaalla tapahtui vielä toinen muutto, lyhyen matkan päähän hieman isompaan asuntoon.

Joskus nuorempana pelasimme paikallisten porukassa lehtikankaan seurakuntatalon takana pesäpalloa.

Muistelen tässä merkillistä pallon vaikeaa "ihmesieppaustani".

Näin pallon tulevan kentän vasemmalla puolella seisoessani todella kovaa alavatsaani kohti.

Tuntui kuin jokin "tuntematon voima" olisi siirtänyt oikeaa kättäni, jossa räpylä oli ja tämä otti pallon kiinni.

Tämä tuntui oudolta, koska muistelen itse ajatelleeni palloa olevan

mahdottomana ottaa kiinni ja  en  reagoinut sitä väistämäänkään.

Tuntui siis, kuin en olisi itse liikuttanut oikeaa kättäni ottamaan

varmasti alavatsaani osuessaan pahoja sisäelinvaurioita aiheuttamaan kykenevän pallon.
Ehkäpä aivot vaaran hetkellä jotenkin aktivoituivat normaalia

enemmän ja keskittivät kaiken ottamaan kopin tuosta pallosta

ja nuoremmasta iästäni jotenkin silloin johtuen,  tämä olisi antanut vaikutelman,

että en itse olisi siirtänyt oikeaa kättäni torjumaan palloa.

Eiköhän tämä ole todennäköisin selitys.

Toinen vaihtoehto olisi, että joku ulkopuolinen tarkkailija olisi

jotenkin ajatuksen tms. voimalla "auttanut".

Asiasta ei tietenkään varmaksi voi sanoa mitään teoriaa.

Pääasia on, että pallon kiinniotto oli onnistunut ja onnettomuutta ei sattunut.

Em. tapahtuman kaltainen ihmepelastus on jotenkin jäänyt muistiin

äärettömän harvinaisena tapahtuma, en siksi halua unohtaa sitä

ja kirjaan tähän muistiin nyt 2006 vuonna vielä.

Peruskoulun yläasteelta nostan esiin erään englannin tunnin. (**)

Opettaja kysyi silloin, mahtaako kukaan tietää, mikä on sarjakuvahahmo Lätsän nimi englanniksi?

Tiesin silloin sanoa, että Andy Capp. Tätä joku ainakin vaikutti ihmettelevän.

Syy tietämiseeni oli silloisella Commodore-tietokoneella (en muista varmasti, 64 tai Amiga 500) ollut vastaava peli,

jonka aihe kyseinen hahmo oli. Peli oli englanninkielinen.

Jossain vaiheessa yläastetta, Commodore 64-tietokoneen osti pois muistaakseni saman ikäinen nuori, eri luokalta.

Sama englanninkielen opettaja myös joskus

ehkä kiusaksi näytti oppilaille vaikeata

temppua, jolloin hän tavallaan piirsi

käsillään edessään ilmaan 2:ta ympyrää

siten, että yhtäaikaisesti vasen käsi liikkui

itseen päin kiertäen ja oikea ulospäin.

Helpompihan vastaavaa on tehdä vain

samansuuntaisesti kämmeniä yhtäaikaa

pyörittäen.

Hieman myöhemmin opettelin kotona vastaavasti tekemään.

Äärimmäisen harvoin, mutta satunnaisesti, sopivahkossa (?) tilanteessa, olen pyrkinyt joillekin ihmisille

tuota vaikeaa yhtäaikaa kämmenillä eri suuntiin tavallaan ympyrän piirtämistä ilmaan, esittämään.

Esim. julkisella paikalla ulkona en koskaan ryhtyisi tuota kyllä kenellekään esittämään.

Tätä 2007 kirjoittaessa, olen kyllä Otanmäessä asuessani todennut, että jotkut ihmiset on ulkona

yllättävänkin esitysluonteisia, eräs miekkonen on usein pitänyt tapanaan tehdä esim. spagaattia...

Tämä lienee ilmeisesti eräänlainen paikallisia enemmän huvittava ja ymmärtämä  nyanssi.

N. 12-14 v. ikäiseltä ajalta muistelen semmoista, kun Hauholan koulun hiekkaurheilukentälle

tuli joku stunt-autoshow ja kenttä  ympäröitiin melko korkealla aitauksella tilapäisesti.

Silloin nuorena joidenkin muiden esimerkin mukaisesti, (vai oliko täysin oma ajatus?)

kokeilin kiivetä puuhun, mistä näkisi aidan yli katsoa showta ilmaiseksi.

Aidan sisäpuolelle menijöiltä kun muutoin perittiin pääsymaksua.

Sinne oli järjestäjät ilmeisesti palkannut aika kevyellä taustatutkimuksella (tai tarkoituksella)

jonkinlaisia järjestysmiehiä, joista yksi ei tykännyt, että puissa oli henkilöitä, jotka saattoi pystyä

näkemään aidan toiselle puolen. Tuo äijä heittikin raivoissaan kivellä, joka meni aika läheltä jalkaani.

Pitihän sieltä puusta alkaa alas kavuta, kun noin väkivaltaisesti uhkaileva äijä oli alhaalla.

Mitenkähän olisi ollut korvausten laita, jos tuo kivi olisi osunut?

Hieman negatiivinen muisto, mutta se on hyvä olla kuitenkin taltioituna.

Noita muistoja alkaa olla nuoruudelta useampia, missä on ollut lähellä, että jokin vaarallinen

ilmassa kulkeva kappale on ollut lähellä aiheuttaa ehkä pahankin fyysisen vaurion.

Melko nuorena jouduin hankkimaan myös silmälasit, peruskoulun n. 7.lk kieppeillä.

Pidän itse syypäänä asiaan sitä, kun commodore 64-tietokoneelle tuli monitoriksi pieni Dux-tv.

Kun sen uutena ensimmäisen kerran pistin päälle ja katsoin aika läheltä tietenkin, niin tuntui että

se silloin häikäisi silmiäni todella merkittävästi.. Vaikea sanoa, oliko valoisuus liian isolla vai antoiko

laite jonkun "alkupölläytyksen".. Jokatapauksessa, sen jälkeen huomasin, että aloin nähdä utuisemmin kauemmas

ja oli pakko mennä näöntarkastukseen ja hankkia silmälasit..

Ei kai tuo outoa ole, jos tv-laitetta tuli katsottua siis liian läheltä, kun se tietokoneen monitoriksi tuli..

Normaalistihan tv-laitetta pitäisi katsoa hieman kauempaa, mutta tietokonekäytössä täytyy mennä lähemmäs.. voi voi..

Nuorempi veljeni (tuolloin hieman alle 10 v.) voitti Taffelin arvonnasta Honda Monkeyn, pienen moottoripyörän.

Muistan, kun isompi auto toi sen kotipihalle aikoinaan.

No, sillä mopolla ajoin itse silloin vanhempana muutaman kerran kouluunkin.

Luokkakaverini, Pasi, osti tuon moottoripyörän kuitenkin melko pian pois. Hän tarvitsi sen työkäyttöön.

Pasi kuljetti lähettinä kukkia tuolloin. Olikohan n. 15 v. kieppeillä.

Tämä on mielestäni hyvä huomio. Mopo päätyi selkeään hyötykäyttöön. En tiedä tosin minne vielä myöhemmin.

Paljonhan noilla mopoilla nuoret ajavat turhan tuntuista rallia vain häiritsevällä tavalla ympäriinsä, päättömästi.

Senkin voisi todeta, että esim. loppusyksyyn päin, kun ei tuule paljon, ilma seisoo tavallaan, ja muulloinkin,

todella pahan hajuisia päästöjä nuo mopot taaksensa jättävät. Yleensä kävelen silloin tovin vain ulos puhaltaen, en sisään hengittäen.

Kunnes pääsen pakokaasusaastepilvisen kohdan ohi.

Muistan myös nuorempanakin, aina kaupungilla kyllä autoistakin tuli niin valtavat päästöt selvästi ilmaan kaupungin keskustassa

liikennevalojen kieppeillä, että ei oikein tehnyt usein mieli hengittää? Silti autoja on lupa myydä ja käyttää.

Ja vielä niitä pahemmat päästöt tekee pienemmät moottoriajoneuvot, esim. mopot yms.. ?

Ovatko ne henkilöt, ketkä on antaneet lupia ajoneuvojen päästörajoille, olleet aikoinaan tehtäviensä tasalla?? Käsittämätöntä.

Uskomatonta.

Kajaaniin tuli karateseura 80-luvun puolivälin kieppeillä. Sitä lajiesittelyä kävin katsomassa jonkun

koulun liikuntasalissa. Sitten liityin seuraan ensimmäisten maksavien joukossa, "perustajajäsenenä".

Peruskouluaikana sitä lajia harrastaessa taisi toista vuotta vierähtää. Hiljalleen kiinnostus väheni.

Varmaan hitusen nihkeästi "sain" sinisen vyön, joka tulee n. 2 vuoden harrastamisen jälkeen eteen.

Ainakin väreiltä sopivasti lopetin harrastamisen, koska harrastuspuku oli valkoinen ja vyön väri sininen,

niin siitähän tuli suomen lipun värit aikaan..

Joku valokuva näyttäisi olevan vanhassa peruskurssioppaassa, missä näyn osittain ja silloinen

luokkakaveri enemmän.. Vaikea sanoa, viitsiikö sitä kuvaa tänne skannata tai muuta tuohon

harrastamiseen liittyvää..(edit. kuva vasemmalla 80-luvulta lienee, hieman sensuroitu otos karateseuran

ensimmäisestä peruskurssioppaasta muistaakseni tms. Kuvassa torjun silloisen myös luokkatoverini

"hyökkäystä".. heh)

 Kuten kuntosali-tiedostossani olen todennut, päädyin harrastamaan mieluummin vain kuntoilua, eli siirryin

kuntosalin puolelle..

Liitetään tähän japanilainen sanonta, joka löytyi tuosta peruskurssioppaasta:

"Sadan voiton saavuttaminen sadassa taistelussa ei ole korkein taito.

Korkein taito on vastustajan voittaminen ilman taistelua."

Sehän on ihan hyvä sanonta, mutta voittaahan sitä tuossakin pitää.. tai olla oikeassa, jos vähän alan tulkita..

Jos on oikeassa, niin vastajoukot on aina vaikeammassa asemassa.. Mutta antaa tuon nyt olla..

Onhan tuolla toinenkin sanonta, jolle näkyy olevan keksijän nimikin alle.

Ajattelin pistää sen jonnekin muualle.

Ehkä tähän voisi kevennyksenä liittää muistoja peruskouluajan musiikkivalinnoistani: lienee n. 6-8 lk. väliseltä ajalta.. ?

(Varmaan tuon karateseura-kuvan liittämisen jälkeen alkoi muisti kelata lisää taaksepäin..)

Ensinnäkin accept-yhtye, saksalainen (suom. yhtyeen nimi = hyväksy), kuuntelin tätä joskus pienenä 80-luvulla huonosta

kasettisoittimesta, huonona nauhoitteena, huonolta kasetilta.. Ajattelin pitkään kappaleen nimeksi "barabivei", ehkä siinä jostain

barbaarista kerrottiin.. ? Myöhemmin selvisi, että sanat kuuluivat "son of a bitch"? Näin muistelen. Ajattelin, tätä kirjoittaessa, nyt 15.10.2009,

jos, mikäli muistan, lainaisin kirjastosta, mikäli löytyy, tuota acceptia, ja hieman muistelisin...

Muita 80-luvun musiikkivalintoja olivat: iron maiden (rautaneito), judas priest (judas pappi, tätä kuuntelin ylinopeudella ehkä hieman nauhoitettuna

kasettina kasettisoittimella, jonka rikoin lapiolla muistaakseni joskus nuorena.. :) ja olihan tuo wasp-yhtye, (wasp=ampiainen)..

i wanna be somebody.. Kaipa se oli siihen aikaan jotenkin mukavaa korvalle.. ? Voi voi.

Riehuihan tuo wasp-yhtyeen keulahahmo kaikenlaisten sirkkelien, sahojen ym. kanssa myös kuvissaan, että jotain jännitystä liekö..?

Mitä lie sitten kuuntelen tänä päivänä, jos jotain jaksan kuunnella.. Luulisinpa, että sävyt hieman mukavampia.. ? Liekö niin.

Peruskoulun päätyttyä piti miettiä muita koulutuksia.

Kesällä olin yhteensä 24 tunnin pienimuotoisella

atk-kurssilla Kajaanin teknillisessä oppilaitoksessa.

Samalla kurssilla oli jotain isäni työpaikan väkeä Kainuun

prikaatilta.

Syksyllä aloitin kauppaoppilaitoksessa, kaupan- ja hallinnon

peruslinjalla.

Alkusyksystä oli muistaakseni jonkinlainen tapahtuma erään

autoliikkeen tiloissa, jossa KKOL:n oppilaita koetti

mahtua mahdollisimman monta pieneen autoon.

Keskeytin opiskelun ennen ensimmäisen vuoden päättymistä

seuraavana keväänä.

Olin kesällä jonkinlaisella koulutus- ja

työasioihin valmentavalla kurssilla kajaanin

aikuiskoulutuskeskuksella.

Siirryin Kajaanissa ammattikouluun syksyllä

1989 lvi-asentajan linjalle.

90-luku

Ammattikoulun ensimmäisen vuoden jälkeen olin kesällä kuukauden töissä.

Koulu loppui lopulta huonohkon päästötodistuksen kera.

Hieman ylimääräistä aikaa piti käyttää poissaolojen takia syksymmällä vielä.

Jonkinlaista hyötyähän kuitenkin huonomminkin käydystä koulusta on.

Koulun jälkeen alkoi armeija,

kun hieman yli vuosi oli kulunut.

Ennen armeijaa olin alkutalvella 1992 työssä,

joka olisi jatkunut vielä

n. 4 kk  ilman armeijaa.

(kuva vas. lienee alokasajalta -92)

Oulun hiukkavaarassa (kuvat yllä -92 vierailupäivältä ja metsästä kevät-talvelta) kului armeijan alokasaika.

Lähisukulaispainotteisten vierailijoiden mukana Hiukkavaarassa oli Pele, kuvassa vasemmalla vieressäni

näkyvä sileäkarvainen kettuterrieri-uros, vanhus jo tuolloin.. -94 näet muistan, kun hautasin koiran

Kajaanissa eläinten hautausmaalle, pari vuotta jälkeen. Pitkälti yli 10 vuotta tuo koira elikin,

kun 70-luvulla syntyi.. about 15 vuotta plus miinus, ehkä tarkennan joskus.

(toinen koira, naaras Musu, taisi olla aiemmin kuollut 1-2 v.. ?

Uros eli pitempään tässä tapauksessa)

Tämän jälkeen kouvolan seudulla, Korialla (KymPionP) pioneerikonemieskurssi kesällä.
Tuo kurssi ei ollut erityisen mielenkiintoinen silloin kokonaisuutena,
suoritin sen läpi aika huonon päästötodistuksen kera.

Kesällä oli ainakin kerran mukavan tuntuista ajaa armeijan moottoriveneellä.
Muistan muiden veneessä olijoiden huomioineen silloisen tilapäisen hyväntuulisuuteni hetken.

Myöhemmin pitemmällä reissulla, vaativammissa vesioloissa, tuommoisen veneajelun kivuus taisi vähentyä.

Taisi siellä olla joku pyöräretkikin, huomasin katsellessani vanhoja armeijan aikana otettuja valokuvia.

Ylempänä onkin pari kopiota 1992 vuoden kesältä.
 

Varuskunta-alueella kävin kesällä myös jonkin verran pienehköllä kuntosalilla.

Kouvolan seudulla oli jonkinlainen maihin nousu-harjoitus.

Muistan sen siitä, kun iso konekivääri ei veneessä alkanut

heti toimia tulituskäskyn jälkeen, vaan oli jotenkin lukkiutunut.

Maihin nousu onnistui kuitenkin hyvällä otteella.

Rannassa oli aika paljon paikallisia ihmisiä tuota ilmeisesti

näytösluonteistakin tapahtumaa katsomassa.

Muistan katsojista jonkun nuoren pojan, joka otti rannalta konekiväärin

panosvyön ja meinasi lähteä sen kanssa omille teilleen.

 Siltä taisin hakea sen pois.

Kajaaniin päädyin jatkamaan loput kuukaudet armeijaa, kun Kouvolan osuus

päättyi.

Kajaanissa sairastin armeijan loppuaikoina jonkinlaisen keuhkokuumeen, minkä takia olin joulun pyhätkin

varuskunta-alueen sairaalassa. Tähän en ollut täysin tyytyväinen, mutta kohtaloonsa piti tyytyä.

Sairastumisen syy oli varmasti märällä talvikelillä aamusta myöhäiseen iltapäivään asti kestäneet ulkoalueen tietyt

siivoustyöt, jolloin käsineet kastuivat.

Kaiken kruunasi illalla huono ruoka, vetistä maksalaatikkoa.

Kohtahan se olo alkoikin heiketä. Sairastumisesta sai sentään jotain korvausta.

Kajaanin varuskunnan sairaalassa myös vaihdettiin paremmat
paikat 3:n etuhampaaseeni, jotka olin hieman nuorempana rikkonut
ja aiemmin laitetut muovipaikat sattuivat rikkoutumaan armeijan aikana,
kun yritin syödä kuorma-auton lavalla hieman jäätynyttä evästä,
oltiin paluumatkalla metsäleiriltä.

Vakuutus korvasi nuo hammaslääkärin kulut.

Muistaakseni Kajaanin aikana oli jonkinlainen metsäleiri,

mistä jäi muistiin yhtenä aamuna, kun heräsin, oloni oli

jotenkin huomattavan hyvä. Ehkäpä metsässä oli silloin

(syksyä ilmeisesti) jotenkin sen verran raikas ilma ja oli

tullut telttamajoitukselle harvinaisesti levättyä hyvin.

Myöhemmin päivän edetessä tosin tämä tilapäinen hyvä vire

vaihtui tavanomaisempaan olotilaan.

Taisi olla samaa metsäleiriä myös, kun pohdin ääneen kavereille,

 yhteen kohtaan metsää tultuamme jonkinlaista Deja Vu-tunnetta,

 ikäänkuin olisin ollut samassa paikassa jo aiemmin, vaikka siellä en tietääkseni

 fyysisesti ennen ollut käynyt.

Vaikea sanoa, olisiko mahdollista, että aivot jotenkin pystyisivät

tai pystyivät ehkä tuon poikkeuksellisen hyvin lepäämäni yön

aikana jotenkin skannaamaan, "liikkumaan" lähiseutua "nähden"?
Semmoinen muistikuva minulla tosiaan unesta on, että ikäänkuin olisin liikkunut

lähialueella, sitä hyvässä valossa nähden.

Toinen vaihtoehto on, että ehkä siinä kohdassa kuitenkin olisi tullut liikuttua ennenkin.

Jotenkin mielenkiintoinen ajatuksena kuitenkin, mikäli jotenkin keskittymällä voisi

tietoisuus  irrottautua fyysisestä näennäis-sijainnistaan tms.

Todettakoon kuitenkin, että äärettömän harvinainen tuommoinenkin tapahtuma kuitenkin on.

Haluan kuitenkin  muistella tuota asiaa juuri siksi.

Unessahan voi mahdollisesti nähdä myös tulevaisuuteen.

Vaikea sanoa, mikä olisi ns. Deja Vu:n ja enne-unen ero?

Itse Deja Vu-asiaa olen ajatellut 2006 loppuvuodesta tätä kirjoittaessani,

pyrkiä selvittämään, liittyykö asia uneen miten paljon vai onko kyseinen tunne tullut joillekin muille ihmisille ilman,

että he olisivat jotenkin voineet liittää tuntemuksen uneen?

Jälkeenpäin, 2007, voin tähän lisätä, että hitusen katsastin asiaa taannoin. Eipä tuosta paljon selvinnyt.

Kajaanissa armeijassa ollessani kävin myös jonkin

verran kuntosalilla urheilutalolla.

Paremmin kuntosalilla käymiseen tosin pystyi

keskittymään vasta armeijan päätyttyä.

Armeijan jälkeen kesti hieman aikaa puuhailla omia juttuja.

Tällöin harmitti hieman se, kun jostain syystä ei voinut jatkaa loppuaikaa, n. 4 kk, siitä

määräaikaisesta työsopimuksesta, mikä keskeytyi kun aiemman vuoden kevät-talvesta aloitin armeijan.

Jälkeenpäin ajatellen, ehkä olisi kannattanut hakea lykkäystä ja tehdä se työsuhde loppuun asti,

niin olisi paremmissa taustavaroissa alkanut ehkä esim. kesällä vasta varusmiespalveluksen?

Myöhemmin uutta virallisempaa aktiivisuutta tapahtui kuitenkin lisää.

Iltaopiskeluna tietojenkäsittelyoppia vuoden 1993 lopulla Kajaanissa.
Opiskeluryhmällä oli pienimuotoinen pikkujoulu tms.
tapaaminen oulun seudun ryhmän kanssa vuoden lopulla.

1994 töitä oli teppanan koululla n. 2 kk keväällä.
Sain tehdä siinä atk-painotteisesti työtä.
Koulu sulkeutui kesäksi ja päätyöni siellä olin ehtinyt saada päätökseen.
Työllistämistuella oli mahdollista siirtyä erilaiseen työhön vielä
4 kuukauden ajaksi. Työnteko jatkui ruuhijärvellä, jossa möin kalastuslupia.

Näiden töiden loputtua muutin hoikankankaalle kerrostaloon syksyllä.

Harrastelin jotain omia juttujani ja myöhemmin kuljin töissä kainuun portin
golf-kenttiä kunnossapitämään 1996 keväästä syksyyn.

Tästähän meinaa

unohtua välistä mainita

lyhyt kestoisesta vartijan

kurssista, minkä kävin

Sotkamon kieppeillä

syksyllä.

Hieman perusteita sai

tietoonsa, mikäli tuolla

alalla enemmän joskus

haluaisi jatkaa.

Tiedot taisi jäädä vain

yleis-sivistyksenä..

Hieman yli 2 vuoden asumisen  jälkeen, muutin hoikankankaalta lehtikankaalle.

Tällöin oli 1997,  lumet oli vielä maassa, mutta lähellä alkukevättä.
Ennen asumisen loppumista ehdin hankkia pienen osa-aikatyön sotilaskodin yhteydessä
olevasta varuskunnan elokuvateatterista, jonka konehuonetta opettelin hiljakseen käyttämään.
Kävin siellä myöhemmin satunnaisesti työssä, vaikka muutinkin hieman kauemmas.

Täytynee todeta, että kovin hyvä ääneneristys ei noissa kivitaloissa ollut kyllä ja jotkut
rakennustekniset ratkaisut olisi ollut ehkä hyvä olla erilaisia silloin 60-luvulla, kun taloja rakennettiin..

Toden sanoakseni, ääneneristyksen taso oli kammottavan huono. Eikä voi siitä kummemmaksi tietenkään

koskaan muuttua, lukuunottamatta jotain minimaalista, esim. minun aikanani muistan kun rappukäytävien

seiniin ylös asennettiin hieman akustiikkalevyjä. Nykyäänhän nuo asunnot on tosin jo muuttuneet

myytäviksikin, joten tietysti uudet asukkaat voi hieman äärimmäistä tilannettaan parantaa ehkä, jos tukevasti

akustoivat ja eristävät..
Kerrostaloissa on kuitenkin aina hyvätkin puolensa: sauna ja yleinen pyykinpesukone.
Voi olla, että varuskunnan alueella on myös melkoisen turvallistakin asua.

Seuraava Kajaania kaukaisempi asuinpaikkani oli satojen kilometrien päässä.
Sitä ennen, Kajaanissa oli pienimuotoista työtä 1997-1998.

Muutin myöhemmin Vantaalle 1998, josta

kävin töissä Vantaalla ja Helsingissä, jonne työ

painottui piankin kokonaan.

Työt ei ollut kovin hyvin rahaa tuovia.

Asioissa voi nähdä muitakin arvoja ja tässäkin

tapauksessa täytyy.

Tapasin hieman sukulaisia ainakin ja tuli

uutta kokemusta kerrostalossa asumisesta

vuoden verran.

Tuskin kovin äkkiä unohtuu kolmen eri

työpaikan kautta kohtaamani kaikki

ihmisetkään.

5.6.1999 muistan kun kävin Vantaan Tikkurilassa,  ymmärtääkseni äitini serkun

tyttären opiskelun päättymisen takia,  jonkinlaisessa pienimuotoisessa juhlatilaisuudessa

heidän asunnollaan, minne sain kutsun.

(ennen kuin sain vuokra-asunnon vantaalta, asuin muuten heidän luonaan

myös hieman aikaa asuntoa etsiessäni 1998 syksyllä)

Taisin mennä sinne lauantaina hitusen liian huonosti valmistautuneena,

kun vaatteeni olivat turhan arkiset,  t-paita ja farkut.

Muilla oli hieman normaalia paremmat asut tuolloin.

Tämä kävi ilmi myös tyttären  pienestä ilmeen muutoksesta ovella, asiasta ei kuitenkaan

turhan suurta ongelmaa tullut. Onnittelukortin lisäksi lahjoitin

opintonsa päättäneelle muistaakseni yhden tai kaksi casino-arpaa,

joista ei tainnut voittoa tulla, mutta ainakin mahdollisuus oli suurempaankin lahjaan.

Paikalla oli tuolloin myös (ilmeisesti yleensä vain kesällä suomessa vieraileva)

vanha aviopari amerikasta, etäisiä sukulaisia.

Nykyään toinen heistä on jo tainnut kuolla, taisi olla vaimo, n. 2006.

Vantaan Martinlaakson asuinalueella, asuntoni lähellä oli uimahalli,

 jonka alakerrassa oli eri yrittäjän kuntosali.

Kävin siellä kohtalaisen säännöllisesti, en uimassa, vaan kuntosalilla, jonka jälkeen.

usein saunassa yläkerran uimapuolen läheisissä tiloissa.

Näin olin tehnyt Kajaanissakin asuessa, en vanhemmiten ole tykännyt käydä uimahallissa

uimassa, vaan kuntosalilla mieluummin, jonka jälkeen saunassa käynti.

Muistan Martinlaaksossa asumastani  kerrostalosta ylimmän kerroksen uskonnollisen miesasukkaan,

joka lähti aika usein pyörällään liikkeelle ja kierteli lähialueella

ohikulkijoille ja muille mahdollisesti kuuleville, evankeliumia julistamassa.

Voi olla, että tuo heppu otti yläkerrassa hieman ehtoollisviinejäänkin ennen julistamaan lähtöään?

Jostain se rohkaisevan motivaationsa jokatapauksessa touhuunsa oli keksinyt.

Oli aika palata "pistämään kajaani kuntoon", kuten

vuokraisäntäni totesi, kun en jatkanut enää

vuokrasopimusta.

1999 alkusyksystä muutin tavarani vuokraamallani

pakettiautolla kajaani-vantaa-kajaani aika hyvin

yksinäni, kun tavaroita ei kovin paljon ollut.

(Voi olla, että silti joku muu olisi niiden tavaroiden

siirtämiseen tarvinnut ison ryhmän apulaisia)

Lähdin kajaanista aamulla ja palasin muuttokuorman kanssa n. yhdeltä aamuyöllä.

Aamulla tyhjensin auton ja palautin sen sitten vuokraamolle.

Ilmeisesti 90-luvun loppupuolelta (tai viimeistään 2000-alkua?), olisi hyvä kirjata muistiin yksi uneen liittyvä muisto.

Muistan siis lehtikankaalla asuessani, että yhtenä yönä näin unessa jotain numeroita.

Niitä oli n.7 kappaletta. Luulisin, että muistelen unessa osan numeroista näkyneen

hieman utuisena, keskeltä sivulle jakautuen, kuin ympyröiden keskellä olisi kukin tms.

Jokatapauksessa, en heti heräämisen jälkeen tajunnut niitä ylös kirjata, vaikka taisin silloin muistaa ehkä kaikki numerot.

Parisen tuntia heräämisen jälkeen, asia kuitenkin mietitytti jotenkin, koska oli lauantain aamupäiväkin.

Kirjoitin ylös numerot, mistä 4 muistin selvimmiten.

Loput 3 lisäsin hieman arpoen, koska päätin tehdä yhden lottorivin, mihin tarvitaan 7 numeroa.

Tein sen yhden rivin siis ainoastaan lauantain lottoarvontaan. Rivissä oli 4 oikein.

Tuommoinen muisto hieman harmittaa, mitä mahdollisesti olisi tapahtunut, jos olisin

keskittynyt kirjaamaan aikaisemmin heräämisen jälkeen unessa näkemäni kaikki 7 numeroa talteen paperille?

Se täytynee tosin lisätä, kun aloin myöhemmin taas miettiä asiaa lisää.. 4 oikein tuloksen jälkeen, en tainnut

tarkistaa sitä, osuiko 4 oikein juuri niihin uninumeroihin vai menikö niistä yksikään väärin.. Kuitenkin, koska

numeroita on ollut 4 oikein ja arpomalla on lisätty "vain" 3, niin vähintään yhden uninumeron on täytynyt olla

oikein.. Kuten aiemmin totesin, toki mielenkiintoisinta olisi ollut nähdä tulos, mikäli olisin muistanut kirjata

heti heräämisen jälkeen kaikki 7 numeroa ylös..

Jälkeenpäin palautui muistiin, että sittenkin on vielä toinen, enne-uneksi ehkä

varmemminkin laskettava muisto. Tämä on noin 90-luvun puolivälin jälkeen.

Unessa tapasin erään henkilön.

Yllätyin hitusen, kun totesin myöhemmin sen henkilön tulevan vastaan tästä

ehkä korkeintaan kuukausia eteenpäin. Tietty seikka vahvisti asian,

eräs lievästi inhottava käyttäytymiseen liittyvä nyanssi hänessä.

Vaikea sanoa, miten olisi mahdollista, että unessa voi ennakolta tietää jonkin tulevan tapahtuman?

Äärettömän harvinaista. Toivottavasti joskus tulisi semmoinen enne, mistä osaisi hyötyä paljon.

Tuommoinen tuntemattoman henkilön näkeminen ennakolta vain ei oikein hyötyä tuo

eikä asiaan osaa sen kummemmin reagoida. Mistä etukäteen voi varmaksi tietää, mitä joku harva uni tarkoittaa?

Jos unen muistaa, voi kummastella asiaa, jos jotain yhteyttä vaikutti (myöhemmin) olevan.

Lisää 1992 varusmiespalvelusajan kuvaleikkeitä:








Em. säätö
saattaa
liittyä
n. toukokuu
1992..
olikohan
ns.
rättisulkeiset
alokasajan
loppupuolta?

Kuitenkin,
siinä
on haalarit
vaihdettu
hetkeksi päälle.

2012 we go, it is time to show.. ?