Purskemaista häiriösäteilyä aiheuttaa mm. gsm-puhelimet.
Niissä dataa siirretään aikajakoisesti lyhyinä jaksoina eli puhelin säteilee
lyhyen aikaa voimakkaasti ja tämän jälkeen huomattavasti vähemmän,
kunnes taas tulee lyhyt datapurske.
teletekn.
Matkapuhelinten aiheuttamat häiriöt johtuvat siitä,
että nämä muuttuvat sähkö- ja magneettikentät synnyttävät (=indusoivat)
muihin sähkölaitteisiin ylimääräisiä jännitteitä ja
sen mukana suljettuun piiriin virtoja,
jotka häiritsevät sähkölaitteen normaalia toimintaa.
Varsinkin vanhat televisiot saattavat rätistä,
jos matkapuhelin majailee lähellä.
Tämän voi havaita etenkin vanhemmissa puukuorisissa televisioissa.
Uudemmissa malleissa sisuskaluja suojaa edellistä paremmin metallikuori.
Siten tämä Faradayn häkki-rakenne ehkäisee pahimmat kuvan
lumisateet ja äänen rutinat nykyaikaisissa malleissa.
Parhaiten EMC-häiriön huomaa vanhoissa,
puukuorisissa televisioissa.
Jos matkapuhelin on soiton tullessa tv:n lähellä,
rätisee television kaiutin.
"Huomasin soiton tulevan jo ennen puhelimen sointia"
Myös huonosti suojattujen monitorien kuvassa saattaa ilmetä häiriöitä
matkapuhelimen soidessa.
TKK
Kolmannen sukupolven kännykkäverkon rakentaminen nykyisen tietämyksen mukaan
on todennäköisesti suuri terveysriski.
Tutkimusaineistoa kännykkäsäteilyn terveys- ja ympäristövaikutuksista on jo paljon,
mutta niiden julkistamista tarvitaan lisää.
Suomessakin on jo nyt tuhansia mikroaaltosäteilyn terveysriskeistä kärsiviä ihmisiä.
Saksan säteilyturvakeskuksen pääjohtaja (31.7 Berliner Zeitung)
kehotti koko väestöä noudattamaan varovaisuutta kännyköiden käytössä.
Malmössä 24 000 asunnon kiinteistöyhtiö (MKB) kieltäytyi v. 2001
ottamasta mastoja katoilleen asukkaiden vaatimuksesta terveysriskeihin vedoten.
hels.vihreät valt.aloite
Matkapuhelimet tuhoavat aivoveriesteen
Bertil R. R. Persson Leif G. Salford et al. Lund, Ruotsi Wireless Network 1997; 3: 455-461
Kumpaakin sukupuolta olevia Fischer 344 -rottia altistettiin sekä
jatkuvilla (915 MHz) että pulssimoduloiduilla (1 - 217 Hz) mikroaalloilla.
Rottien aivoista tutkittiin säteilytyksen vaikutuksesta aivoveriesteen läpi
vuotaneen albumiinin ja fibrogeenin määrät immunohistokemiallisin menetelmin
Altistusajat olivat portaittain kahdesta 960 minuuttiin.
Tulos: Lyhyt altistus mikroaalloille (915 MHz) tuhoaa veriaivoesteen.
Koe tehtiin yli tuhannella hiirellä, kentän vaikutuksesta hiirten aivoihin
pääsi eläinten omaa albumiinia.
Koe on uusittu GSM-900- ja GSM-1800-matkapuhelimilla samoin tuloksiin.
Säteilytetyillä rotilla oli moninkertaisesti kohonneet albumiini-pitoisuudet
verrokkiryhmään nähden.
Merkittävin tulos oli se, että kentät alle 1 mW/kg päästivät enemmän
albumiinia läpi kuin korkeampitaajuiset kentät.
Siksi mastojen energian laskeminen ei auta.
Myös matkapuhelinten käyttäjien lähellä olevat henkilöt voivat altistua.
Mastojen terveyteen liittyvä vaikutusalue saattaa olla suurempi
kuin mitä tähän asti on luultu.
(Euroopan parlamentin kokous Matkapuhelimet ja terveys vuodelta 2000.
No Place to Hide 2000; 2/4)
Matkapuhelimien säteily voi muuttaa solujen toimintaa
Säteilyturvakeskuksen (Stuk) tutkimuksissa on saatu todisteita matkapuhelimen
mikroaaltosäteilyn aiheuttamista biologisista vaikutuksista.
Tutkimusryhmä löysi laajoissa kartoitustutkimuksissaan rakenneproteiinien
ryhmään kuuluvan vimentin-nimisen proteiinin, joka muuttui kännykän säteilyn vaikutuksesta.
Löytö vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia,
joiden mukaan kännyköillä saattaa olla säteilyvaikutuksia solun tukirangan toimintaan.
Solun tukiranka ylläpitää solujen muotoa,
avustaa erilaisissa kuljetustapahtumissa ja vastaa solun liikkeistä.
"Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että matkapuhelinten säteily voi muuttaa solujen toimintaa",
tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski sanoo.
Leszczynskin mukaan tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia,
jotta saadaan selville, voivatko havaitut muutokset vaikuttaa esimerkiksi aivojen veriaivoesteeseen,
joka estää tiettyjen proteiinien pääsyn verisuonista aivoihin.
Säteilyturvakeskuksen mukaan löydöksien perusteella ei voida vielä arvioida kännykkäsäteilyn terveysvaikutuksia.
STT ja Kaleva HT-forum 13.8.04
linkki
Saksalainen lehti Zuddeutsche Zeitung mainitsee,että kännykän säteilyn tuottamat riskit
saattavat hyvinkin pakottaa yhtiöitä yhtä mittaviin korvauksiin kuin asbestitapaukset
aikoinaan tekivät.
(sähköpostia 2/04)
Vanhemmat huolestuneita koulun WLAN:sta
Oak Parkissa Usan Illinoisin osavaltiossa koululaisten vanhemmat
ovat haastaneet kouluneuvoston oikeuteen koululaisten terveyden tietoisesta
vaarantamisesta. Syy tähän on langattoman verkon, WLAN:n asentaminen
luokkahuoneisiin.
Haasteessa sanotaan,että koulu on jättänyt huomioimatta todisteet siitä,
että
korkeataajuinen sähkömagneettinen säteily tuottaa todellisen ja vakavan
terveysriskin, erityisesti lapsille.
Altistuminen aiheuttaa soluissa dna-vaurioita sekä murtaa veriaivoesteen,
mikä
mahdollistaa myrkyllisten proteiinien pääsyn aivosoluihin.
(Em. hieman lyhennettynä lähteiden tiedoista)
Lähde: Reuters 10.10.03 (ja Sähköpostia 2/04)
Kännykkäsäteily aiheuttaa aivovaurioita
Asia on vahvistunut jo 30 vuoden ajan eri tutkimuksissa,
joten teollisuus on tiennyt etukäteen.
esim.
2003, Salford, Persson: 0,002w/kg (koko kehossa) 24 iW/cm2
salford et al Environmental Health Perspective on Line. 1/2003
2002, Tore Aubineau: 0,5w/kg(aivoissa keskim.)
Tore, Aubineau et al BEMS 2002
2000, Schircmacher: 0,3w/kg(soluissa)
et al Bioelectromagnetics (2000): 21:338-345
1990-1994, Neubauer.
1979 ja 1984, Frey.
1977 Usan armeijan tutkijat toistavat NL:n tutkijoiden 1972
tulokset:
toteavat kännykän taajuisen säteilyn tuottavan aivovaurioita.
Washingtonin yliopiston tutkijat ovat todenneet, että
altistuminen pienitehoisille magneettikentille voi aiheuttaa
pitemmällä aikavälillä vaurioita aivosolujen Dna:ssa.
Tälläisia kenttiä aiheuttavat muutkin laitteet kuin matkapuhelimet.
Uusi tutkimus (Env.health perspectives lehti 2004)
osoitti, että 24 tunnin altistuminen 60hz kentälle
katkaisi aivosolujen säikeitä rotilla.
Ajan tuplaamalla tuhot moninkertaistuivat.
Ruotsin kansanedustajien lehtikirjoitus
julkaistiin 23.3.04 Boras Tidningissa:
Mikä ei näy, sitä ei ole?
"Umts-verkon rakentaminen aiheuttaa lisääntyvää altistumista
säteilylle,
vaikka henkilökohtaisesti luopuisimmekin kännykän
käytöstä."
Hollantilainen tutkimus "effects of global com.system radio-freq. on well-being
and cognitive functions of human subjects", oli tuolloin uusin todiste asiasta.
Usein kännykkää käyttävät ihmiset valittavat mm. muistihäiriöitä.
(allekirjoittajina oli 11 kpl eri puolueiden edustajia)
Veriaivoeste
On saatu tutkimustuloksia, mm. Lundin tutkijaryhmän toimesta,
jotka osoittavat,
että matalatehoinen kännykänsäteily saa koe-eläinten veriaivoesteen avautumaan.
Tällöin veressä olevat myrkylliset aineet
pääsevät aivoihin, mistä seuraa dementian kaltaisia oireita.
Prof. Lennart Hardell Örebrossa on kyennyt osoittamaan yhteyden aivokasvainten
ja pitkäaikaisen kännykänkäytön välillä.
Saksalaisessa Reflex-tutkimuksessa havaittiin mikroaaltosäteilytetyissä soluissa
tapahtuneen dna-vaurioita.
Tutkimustulokset olivat ilmeisesti sen verran epätoivottuja, että Reflex-tutkimuksen toistoon
varattu rahoitus on peruutettu.
Äskettäin julkaistussa ruotsalaisessa tutkimuksessa, jossa selvitettiin
koe-eläinten reaktioita kännykkäsäteilyyn,
saatiin suurin vaste pienillä säteilytehoilla. Tuo vahvistaa entisestään muita tutkimuksia,
joissa on huomattu sekin, että haitat eivät aina ole suorassa yhteydessä tehoon.
(Sähköpostia 2/04)
Unkarilaisen Szegedin yliopiston tutkijoiden mukaan kännykän käyttö alentaa
miesten hedelmällisyyttä.
29.6.04 Eshren (eur. society of human reprod. and embryology)
konferenssi berliinissä julkisti tutkimuksen.
Kännykät eksyttävät kirjekyyhkyn
Lokakuussa 1998 New Yorkissa ja Pennsylvaniassa järjestettyyn kirjekyyhkykilpailuun
osallistui 4000 lintua.
Niistä ainoastaan 400 löysi perille.
Kaliforniassa järjestetyn kilpailun kaikki 3000 osanottajaa katosivat teille
tietymättömille.
Vielä 1970-luvun lopulla oli harvinaista, että kirjekyyhky eksyi reitiltä.
Sittemmin ilmiö on tullut yhä yleisemmäksi.
Lintujen uskotaan määrittävän sijaintinsa maan magneettikentän mukaan.
Satelliittiyhteyksien ja ennen kaikkea miljoonien matkapuhelimien aiheuttama
mikroaaltosäteily häiritsee lintuja aistimasta magneettikenttää ja ne eksyvät.
Jos teoria pitää paikkansa, on vaara että säteily eksyttää myös
luonnonvaraiset muuttolinnut pois reitiltään.
(Tieteen kuvalehti 4/00)
Gsm-puhelimen on todettu häiritsevän niin analogisia kuin digitaalisiakin laitteita.
Suurtaajuinen radiosignaali on ongelmallinen muille laitteille.
Lisäksi gsm-puhelimen radiotielle lähettämä datansiirtonopeus on 33,8kb/s, josta kaikki ei ole
informaatiota.
Kyseinen bittivirta (muiden lisäksi) voi häiritä laitetta, jos laite toimii (mikäli ei ole riittävästi suojattu) suurtaajuusvastaanottimena.
Per Segerbäck oli Ericssonin palveluksessa vuodesta 1977.
1989 hän tuli sähköyliherkäksi.
Samoihin aikoihin n. 30 muutakin insinööriä tuli sähköyliherkäksi.
Per Segerbäck sairastui vakavimmin.
Per palasi töihin työpaikan ja kodin sähkösaneerauksen jälkeen 1992 kokopäiväisesti.
Vuonna 1997 hänelle tuli vaikeammaksi siirtyä työpaikalle, työmatkan varrelle pystytettyjen
kännykkämastojen takia.
Erilaisten vaikeuksien kautta Per joutui muuttamaan maalle.
Vuonna 1999 Ericsson vaati häntä palaamaan työpaikalle, etätöiden jälkeen.
Sillä kertaa hänelle ei tarjottu sähkösaneerattua huonetta.
Ammattitarkastuslaitos puuttui asiaan ja esti hänen sähköyliherkkänä
työskentelemästä ei-suojatussa ympäristössä, silloin Ericsson perui
hänen etätyömahdollisuutensa.
10/99 hänet irtisanottiin. 1/01 työtuomioistuin hyväksyi asian.
Syy oli, koska työntekijä oli sairastumisen aiheuttamien lisätarpeiden takia
huonoa mainosta työnantajalleen.
Työntekijä joutui ulkona liikkuessaan käyttämään mikroaalloilta suojaavaa pukua.
(Ljusglimten 4/00 ja Sähköpostia 1/01)
Genevessä Gsm-tukimastot tuomittiin poistettaviksi
Tuomioistuin päätti terveysnäkökohtiin vedoten määrätä gsm-antennit
poistettaviksi useista asuintaloista.
Viranomaispäätöksen tukena oli 13 lääkärintodistusta, joiden mukaan
asukkaiden oireet liittyivät gsm-mastoihin.
Asukkaille määrättiin maksettaviksi korvauksia alennetun vuokran muodossa 1.1.1999 lähtien
taannehtivasti ja siihen saakka kunnes lähettimet on suljettu ja mastot purettu.
Sveitsissä säteilytasot ovat alhaisempia kuin Suomessa.
(Sähköpostia 1/01)
Kännykän säteilyä koskeva suomalaistutkimus saa laajaa huomiota
(13.12.2004 STT)
Matkapuhelinten säteilyn vaikutuksia koskeva suomalaistutkimus
on valittu Amerikkalaisen solubiologian yhdistyksen ASCB:n tämän vuoden mediakirjaan,
jossa esitellään toimittajille mielenkiintoisimmat ja merkittävimmät tutkimukset solubiologian alalta.
Kirjaan on valittu 16 tutkimusta kaikkiaan 1 200 tutkimuksen joukosta.
Kirjaan valitun suomalaistutkimuksen ovat tehneet tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski
ja tutkija Reetta Nylund Säteilyturvakeskuksesta.
Kyseinen tutkimus vahvisti, että kännyköiden säteily aiheuttaa biologisia muutoksia soluissa
ja että vaikutuskohde saattaa olla solun tukiranka.
Tutkimusryhmä löysi useiden solun tukirankaan kuuluvien rakenneproteiinien muutoksia,
jotka aiheutuivat kännykän säteilyn vaikutuksesta.
Leszczynski on tyytyväinen siihen, että tutkimus saa näin laajempaa huomiota.
Tutkimuksen valinta mediakirjaan ei hänen mukaansa tarkoita sitä,
että se olisi merkittävästi muita laadukkaampi,
vaan sitä, että siinä on saatu uusia, kiinnostavia tuloksia.
21.12.04:
Matkapuhelinsäteily vahingoittaa dna:ta
Keskustelu matkapuhelinten mahdollisista terveyshaitoista on noussut taas pöydälle
laajan eurooppalaisen tutkimuksen todettua,
että matkapuhelinten kaltainen säteily tekee muutoksia solujen dna:han.
Osa virheistä jää elämään solujen jakautuessa,
ja mutaatiot saattaisivat siis periaatteessa aiheuttaa syöpää.
Tulokset saatiin niin kutsutusta Reflex-tutkimuksesta,
johon osallistui 12 tutkimusryhmää neljän vuoden aikana seitsemästä Euroopan maasta.
Tutkijoiden mukaan tulokset eivät suoranaisesti osoita,
että matkapuhelimen käyttö olisi vaarallista.
Lisätutkimuksia kuitenkin suositellaan, jotta nähtäisiin,
onko kännyköiden elektromagneettisella säteilyllä samanlaisia
vaikutuksia tosielämässä kuin laboratoriossa.
Sotkee dna:n rakennetta
Tutkimuksessa jakautumassa olevia eläviä soluja altistettiin matkapuhelinten tapaiselle
elektromagneettiselle säteilylle, jonka voimakkuus oli 0,3–2 wattia kilogrammaa kohti.
Useimmissa matkapuhelimissa säteilytaso on noin 0,5–1 wattia kilogrammaa kohti,
eli mahdollisesti hieman pienempi kuin tutkimuksessa.
Säteilylle altistuneissa soluissa ilmeni selvästi enemmän virheitä solujen "piirustukset" sisältävässä dna:ssa.
Solujen jakautuessa myös dna muodostetaan uudelleen,
mutta solujen mekanismit eivät pystyneet korjaamaan kaikkia virheitä.
Toisin sanoen alkoi syntyä mutaatioita,
jotka saattaisivat puolestaan johtaa syöpään.
Tutkimusryhmä toteaa,
ettei voida vielä sanoa, onko säteilyn vaikutus
tosielämässä samanlainen kuin laboratorio-oloissa.
Tutkijat kuitenkin suosittelevat käyttämään esimerkiksi
puhelimeen kytkettyä korvanappikuuloketta tai vastaavia laitteita.
tietokone 21.12.04
Kirjoja:
Ihmiskunta ja langaton peli, ISBN 952-91-9171-5 Mona Nilsson & al. (kännykkäsäteilystä kertova kirja)
Sähköä Ilmassa, tietoa ympäristömme sähkömagneettisen säteilyn terveysvaikutuksista ja suojautumisesta
2003, ISBN 952-91-6031-3
Erja Tamminen, Päivi Rekula & Matti Juusela.
En ole itse lukenut, talletan kuitenkin muistiin muiden liitteiden oheen.
Omia (maailman)loppukommentteja
Useimmilla ihmisillä, kuten minulla, ei liene elämää vaikeuttavaa sähköyliherkkyyttä tms.
Mahdolliset aivovauriot esim. voivat olla hyvin salakavala uhka, koska aivot eivät tunne kipua itsessään.
Tämän takia esim. veriaivoesteen läpäisevyyden lisääntyminen voi olla huonompi asia.
Ihmiset voivat kuolla ennen aikojaan ja syyllistä on hankala todistaa.
(Jos em. tutkimuksissa on mitään perää. Selkeintä lienee biologisten sijaan ns. konehäiriöt,
tiettyihin vähemmän suojattuihin laitteisiin indusoituvat häiriöt, esim. analogiset, vanhemmat radiot tms.
Näitä monet ei tunnu pitävän kovin vakavina, koska häiriö poistuu etäisyyttä ottamalla)
Kaikki jokatapauksessa kuolevat "ohjelmoidun" solukuoleman, apoptoosin kauttakin kyllä aikanaan.
On vaikea sanoa, millaisesta altistuksesta ns. normaali ihminen voisi pitkällä aikavälillä saada
harmia itselleen ympäristön lisääntyvästä mikroaaltosäteilystä?
Laitteita lienee hyvä käyttää maltillisesti ja voi olla etua, jos pyrkii pitämään itseään terveenä harrastein.
Itse olen käyttänyt ns. prepaid-puhelinta, jossa käyttöajan maksaa ennakkoon.
Ei välttämättä aiheuta ainakaan taloudellisia yllätyksiä, kun saldoa tulee seuranneeksi enemmän.
Missä olosuhteissa mahdollista veriaivoesteen läpäisevyyden lisääntymisen häiriötä voi tulla ja kenelle?
HF-lisälaite (kuuloke+ mikrofoni) johtoineen on hieman hankala ja siitäkin on esitetty teorioita häiriöiden siirtymisestä.
Totean kuitenkin ainakin itse havainneeni, että semmoisella on jotenkin
selkeämmän tuntuista puhua puhelua kuin koko gsm-laitetta korvalla pitämällä, vaikka sekin on toimiva ratkaisu.
Puhelu on helppo avata tai sulkea kuuloke/mikrofoni-osan likellä olevasta napista.
Tällä tavalla näkee myös tarvittaessa puhelimen näytön ja näppäimistö on paremmin käytettävissä keskustelun aikana.
Tuon laitteen kera ehkä tiettyihin tietokilpailuihin saattaisi pystyä nopeammin vastaamaan.
Voittamisen todennäköisyys pysyy silti pienenä, kun joku muu vastaa "aina" sekunnin tuhannesosan nopeammin.