Vilénin "tieteelliset ansiot"


Lipposen hallituksen uusimman ministerin Jari Vilénin (kok) pro gradu -tutkielma on aikoinaan hyväksytty

cum laude arvosanalla, siis "kiitoksella". Se on erittäin hyvä arvosana työstä, jonka tekstistä yli puolet on kopioitu Simon kunnan historiikistä ilman lähdeviitteitä. Oulun maakunta-arkistossakaan Vilén ei tutkijapäiväkirjojen mukaan ole käynyt, vaikka osan hänen lähteistään pitäisi olla sieltä peräisin.

Mikä mahtaa olla Vilénin osuus gradunsa teossa, sekö että hän on ehkä vienyt sen tarkastettavaksi?

Onko arvosanaa nostanut erittäin ansiokas kopioimisen taito

vai mistä niinkin korkea arvosana kuin cum laude on annettu?
VSL kannanotto Vilenin gradu-väärentämiseen

Kankaanpään kuntoutuskeskus laiminlöi kirjanpitonsa
Säätiön puheenjohtajana entinen ministeri Kauko Juhantalo
Noin 50 miljoonan markan liikevaihtoa pyörittävän kuntoutussairaalasäätiön hallituksen puheenjohtajana toimii entinen kansanedustaja ja ministeri Kauko Juhantalo (kesk). Hän joutui eroamaan ministerin ja kansanedustajan tehtävistä sen jälkeen, kun valtakunnanoikeus oli tuominnut hänet syksyllä 1993 lahjusten vaatimisesta vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Juhantalo on tuomittu lisäksi sakkorangaistukseen Helsingin käräjäoikeudessa kirjanpitorikoksesta, kun hän oli merkinnyt yhtiönsä taseeseen obligaatioita, joista osa ei ollut koskaan ollut yhtiön hallussa ja osa oli luovutettu Juhantalon velkojen maksuksi Interbankille.
Kuntoutusasioita valvoo Kelassa johtaja Matti Puhakka (sd),

joka sai Kankaanpään kuntoutussairaalan tilintarkastajien raportin viime viikolla.
Hän ei näe esteitä sille, että kaksi rikostuomiota saanut henkilö toimii Kelan säätiössä vastuullisessa tehtävässä.
HS 12.5.00

Syyttäjän mukaan Juhantalo tiesi mihin ryhtyi Interbank-sotkussa
MTV3 uutisarkisto

Juhantalo ei näe estettä jatkaa eduskunnassa

Kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk.) ei pidä kirjanpitorikoksesta saamaansa sakkorangaistusta esteenä hänen poliittisen uransa jatkumiselle.

Hän aikoo pyrkiä jatkamaan kansanedustajana myös ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen.
Keskisuomalainen arkisto

Juhantalo joutui 1992 eroamaan ministerin paikalta kun kävi ilmi, että hänellä on merkittäviä talousvaikeuksia.

Myöhemmin paljastui, että hän oli yrittänyt "koplata" talousvaikeuksiensa hoitoa ja ministerintehtäviään.

Toisin sanoen käydessään kauppa- ja teollisuusministerinä neuvotteluja Skopin johdon kanssa pankin ongelmista Juhantalo yritti samalla järjestää lisärahoitusta omiin liiketoimiinsa. Tästä syystä valtakunnanoikeus tuomitsi hänet syksyllä 1993 lahjusten vaatimisesta yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Juhantalolle määrättiin kolmen vuoden koetusaika, joka siis oli voimassa joulukuussa 1994, jolloin hänen epäillään olleen avustajana törkeässä kavalluksessa ja syyllistyneen kirjanpitorikokseen.

Jos oikeus katsoo Juhantalon syyllistyneen koetusaikanaan epäiltyihin rikoksiin,

hänen ehdollinen vankeustuomionsa muuttuu ehdottomaksi.

Juhantalon ehdonalaisuus päättyi vasta syksyllä 1996.

Silti hänet valittiin uudelleen eduskuntaan keväällä 1995.
HS 4.9.97

Eduskunta voi erottaa jäsenensä vain, jos tämä on tuomittu tahallisesta rikoksesta vankeusrangaistukseen.

Eduskunta erotti Juhantalon jäsenyydestään 1993, sen jälkeen kun hänet oli valtakunnanoikeudessa tuomittu vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta

kauppa- ja teollisuusministerinä. Juhantalo palasi eduskuntaan keväällä 1995.

Hänet valittiin Turun pohjoisesta vaalipiiristä. Juhantalo sai tuolloin 6 580 ääntä.
HS 9.10.98

Entiselle kulttuuriministeri Lindénille huomautus virheellisestä menettelystä
Oikeuskansleri Paavo Nikula on antanut huomautuksen hiljattain kulttuuriministerin tehtävästä

eronneelle Suvi Lindénille.

Lindénin olisi tullut ministerinä katsoa itsensä esteelliseksi ratkaisemaan valtionavun myöntäminen golfkentälle, jonka osakas hän itse oli koska tämä vaaransi hänen puolueettomuutensa.
OKV Tiedote 13.6.02

Lindén kuitenkin ministerinä esteellisyyssäännöksistä välittämättä oli myöntänyt avustusta yhtiölle,

jonka osakas itsekin oli. Yhdistys katsoi hänen ansainneen Vuoden Ryökäle-palkinnon.
Keskipohjanmaa 3.5.03

Selitykseksi voi vain tarjota arkielämästä vieraantumista ja oligarkiassa viihtymistä.
Nettisanomat 30.5.02

Kansanedustajan lahjomisesta ja lahjoman vastaanottamisesta kansanedustajana tulee rikoksia Suomessa.
HS 5.6.02