
Alla kuntoiluuni liittyviä kuvia 2008
n. 4/08 alkukeväällä ihan ok kunnossa, eipä ainakaan
siitä parantunut loppuvuotta kohti, mutta hyvähän se, että jotain ylläpitoa edes..


Yllä kuvaa 15.6.2008.. Kävin sunnuntaina kohtuullisen kuntoilun.. lopussa 1 sarja nostoja sivulle 16 kg käsipainoilla.
Piti hieman rankaista itseä. Edellisen päivän aikana join hieman kevyt olutta. Aamupäivällä (seur.pv) terveellisempää
nestepainotteista vain vatsaan riittävästi ja vesiliukoisia vitamiineja hieman.. näin aina ennen kuntoilua, tietyt rituaalit.
Vatsan pitää tuntua riittävän hyvältä aina. Hiljalleen siitä piti käppäillä kuntoilemaan. Voimataso oli sunnuntaipäivään
nähden ja edellisen päivän lievään alhaisen prosentin alkoholin juomiseen nähden asiallinen.
Hitusen parempi kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Ei siis haluta rapistua?

Vasemmalla
parin kuvan kooste.


Tuossa on pari kuvaa, hieman värisäädetty eroa. Otin kuvia, kun palasin kuntoilemasta 28.6.2008.
Kyykkäsin hieman kevyemmällä, en tosin paljon. Voimataso oli muuten kohtuullinen, yleisesti omalla tasollani.
Pyrin samalla lisäämään hieman enemmän ajatuksen osuutta liikkeeseen (kyykky, toki muissakin liikkeissä..)
Pohkeita olen alkanut tehdä hitusen eristävästi lisää. Tuskin haitaksi.
Tuskin sekään haitaksi, että ei ole rahaa käyttää olueen.
Saa nähdä, saisiko jotenkin hieman vaikka penkkitulosta parannettua loppusyksyyn mennessä,
mikäli kohtuullinen säännöllisyys pysyy kuntoilussa. Elämä taustalla on muuten yleisesti hieman
epävarmaa, mutta tietysti käyn kuntoilemassa, jos se ei mahdotonta ole.


Yllä pari kuvaa 12.8.. Voimataso ei ole oikein parantunut, mutta hyvä ylläpitää edes ja virkistää itseä kai..
Onhan tuossa ainakin vaatetus hieman "uutta muotia"..
Niskan takana paino normaalia kevyempi, teinkin sillä enemmän toistoja vaihteluna.. Otin tuosta myös
videon, harkinnassa jos koettaisi ladata vaikka myspaceen.. Se vaan mietityttää, että hieman parempana
päivänä olisin voinut tehdä samat toistot ainakin 10kg painavammallakin, mutta.. No..

Noissa vaatteissa poistuin salilta sitten, lämmittihän tuo käynti hieman taas,
vaikkei varmaankaan ns. parhain päivä.. ei toki merkittävää eroa silloinkaan..
Se on myös miellyttävää tämä "uusi aika", vaikka en tupakoi ja käyn
kuntosalilla, niin ei nuo naiset kovin aggressiivisesti hätyyttele.. Ei toki
miehetkään, se lienee hyväkin..
On ainakin tilavampi nukkua.. kun ei vierellä häiriköi hän tai jopa he.. :)
Rahaahan sitä pitäisi tietysti olla elättää.. tms.. No, asiat voisi olla
huonomminkin ja kaikilla tulee olemaan..
Näkökulmasta riippuen.


15.8.2008, otin tuossa kyykkyä taas kuvaan, tuossa 150kg tosin vain painoa. Eihän se kevyt ole, mutta..
Pikainen yleistreeni, 1-2 liikettä muutamille lihasryhmille. Toistot alle 10 enimmilläänkin.


Värisäädetyt pari kuvaa yllä.
Pohdintaa:

Voimatasoni ei lisääntyne merkittävästi, kun pysyttely tietyllä omalla
perustasollakin on kohtuullisen vaativaa. Voi kuitenkin olla, että tallennan lisää
treenikuvia, jos sopivalta vaikuttaa.. tms.
Eihän se tietysti mahdotonta ole, että hitusen perusvoimataso paranisikin..
Saa nähdä kuitenkin.
En työkseni kuntoile, mutta teen tietysti sen verran hyvällä hyötysuhteella
kuitenkin, mitä sinä päivänä voin ja pyrin elämään kohtuullisesti taustalla..
Jossain vaiheessa olisi hyvä käydä läpi joku pitempi jakso hyvällä ruokavaliolla, noita n. 20 euron
lisäravinnejauhoja (vajaa kilo) kai pitäisi harkita ostaa joskus erä ryydittämään moottorinsa käyntiä jne. tms.
No, jonkinlaista edistystä tapahtuu kuitenkin.. Olipa miten oli..

Eipä tässä ole oikein ehtinyt petrata ..mutta noin..
Väänsin tuommoisen koostekuvan näin 2008 loppua päin..

Tiedä häntä, jos tässä vielä raskisi alkaa syödä enemmän jne.. Turvotetaan sitten positiivisesti
paikkoja joskus lisää, ehkä..