5.1.08 (1) / 12.1.08 (2)
Vaikutti, että rauha olisi palannut veteraanitielle.
Kuitenkin, aamulla ehkä 5 jälkeen, selvästi ennen klo 6, joku kiihdytti lujaa lähellä autolla
ja kohta kiihdytys kuului asuntoanikin lähempää, oudosti. Sen jälkeen jotain kopinaa parvekkeen
puolelta asuntoa.
Mietin hetken, että onko se eräs paikallinen kissa, joka on tavannut ajoittain pitää tapanaan kiivetä
ikkunalaudalle.. mutta tämä oli hieman erilaista. Jokin kepakko näkyi ilmaantuneen parvekkeen puolelle pihaa,
se oli nähtävästi heitetty ehkä hetkeksi pysähtyneestä autosta?
Samaan aikaan huomasin jonkun kävelevän myös "kepakko" (ehkä pesäpallomaila? myöhemmän "tiedon" mukaan putki?) kädessä ympäri pihoja.
Avasin oven ja kysyin, mitä hän etsii? Hän kuvaili jonkun miespuolisen henkilön
tuntomerkkejä epätarkasti ja sanoi, että jossain on rikottu ikkunoita paljon (kaikki-sana) tms.
(Hän sanoi myös soittaneensa poliisille, mutta nämä eivät ehtisi ajoissa, joten hän on lähtenyt liikekannalle?
Soitin myös itse hälytysnumeroon, josta varmistui, että joku oli jo soittanut, mutta oli todettu, että
poliisi tulee paikalle vain, jos vahingontekijä palaisi?)
En osannut muuta neuvoa, kuin kuulemiani merkittävän kovia auton kiihdytysääniä
ja ehkä saatoin muistaa mainita myös kopinasta parvekkeen likellä.
Tuo henkilö neuvoi pysymään sisätiloissa, koska ulkona liikkuva henkilö olisi
vaarallinen, mielenvikainen tms. ja hän näkyi kävelevän eteenpäin,
päätyen myöhemmin läheiseen tien risteykseen päivystämään "kepakon" kanssa.
Jonkun kanssa kuulosti olevan myös, siellä tien risteyksen likellä, huoltoaseman lähellä,
hieman kovaäänistä sananvaihtoakin, ilmeisesti mahdollisen sabotaasin tekijän etsinnän takia?
Myöhemmin hän käveli takaisin ohi pihatiellä ja kiroili kovasti, siltä vaikutti.
Yritin sanoa hänelle ohimennen vielä jotain oveltani, koska halusin tarkentaa omia havaintojani häiriöstä,
mihin siis heräsin aamulla. Henkilö kuitenkin eteni kuulematta, nopeasti kauemmas.
En pitäisi outona, jos ikkunoita olisi veteraanitiellä särjetty, koska aiemmin paikallisen
lehden rikosuutisissa on lukenut mm. ikkunan läpi heitetystä vesurista ym. ja ikkunoita
on todellakin rikottu aiemmin enemmänkin, ainakin toisella puolen tietä.
(myöhemmän tiedon mukaan, hieman vastaavaa ja likeisessä ympäristössä "touhu" ollut?)
Nyt kiinnitin tähän itse enemmän huomiota, koska minun asuntoni lähellä tapahtui häiritsevää liikettä,
ulkona liikkuvan takaa-ajajan viestin perusteella silloin, minusta vaikutti, että tuossa nopeassa terrorin aallossa
ehkä ohimennen yritettiin särkeä myös toisella puolen katua olevan, tai olevien, asuntojen ikkunoita?
Ainakin omaa ikkunaani kohti nähtävästi heitettiin kepakolla.
Sen verran katsoin tuota heitettyä kepakkoa, että se vaikutti irti revityltä kadun varressa olevalta auraus-merkiltä,
joita pystytetään lumen aurauksen ohjaamiseksi.
Eihän semmoisella ainakaan kauempaa heitettynä kovin hyvä mahdollisuus ole ikkunaa särkeä, mutta
häiritsevää tuommoinen taatusti oli.
Kun päivä hitusen valkeni lisää, vaikka hieman pimeää yhä oli, kävelin hieman piha-alueella
mutta kovin paljon rikottuja ikkunoita ei erottunut, joten tuon kepakon kera kulkijan tarkemmat
motiivit ja mitä on tapahtunut jossain, selvinnee myöhemmin ehkä lehden rikosuutisista?
(edit: no, hieman tietoa on muualta tullut, ilmeisesti jokseenkin paikkansa pitävää..?
ymmärtääkseni tien toisen puolen asunnossa olisi syystä tai toisesta rikottu ainakin ovilasi ja
tätä henkilöä olisi lähdetty "jäljestämään", ilmeisesti tuo pakoon lähtenyt kohtuuikäinen miekkonen
sitten on lenkkarinsa tiputtanut pakomatkallaan pihojen läpi.. , ne minä huomasinkin silloin la-aamulla.. :))
Toki hitusen koetan kysellä paikallisilta lisää myöhemmin ja jotain on tätä kirjoittaessakin
jo selvillä, ei kuitenkaan painokelpoisen riittävästi.. (edit: lisätietoa ylempänä suluissa)
Hieman tosiaan huvittavaltakin noin vakava asia hetken tuntui aamulla, kun olin aiemmin
kirjoittanut alueellisissa pohdinnoissani ihmetystäni liian rauhallisesta ajasta ja arvelin
kyseessä olevan ehkä silti vain jonkinlainen välirauhan aika.. Hitto, niinpä taisi ollakin
sitten. Toivottavasti noilta kuitenkin loppuisi puhti ajan myötä, ettei tarvi seurata moista
takaa-ajoa aamutuimaan ym.
Aiemminhan hieman etäämpänä, silti lähialueella -06 kesällä ajeltiin autollakin takaa-ajoja lähiteillä,
mihin yhdistyi haulikkoammuskeluja asuntojen ikkunoita kohti..
Kovin on levottoman tuntuista seutua tämä Vuolijoki-Otanmäki alue ja täältä täytyy muuttaa heti pois,
kun jostain rahaa saa.
(edit: myöhemmin saamieni tietojen perusteella lievennän hieman tuota ajatusta, mutta en paljon..)
Levottomuudet voi olla syystä tai toisesta, alueellinen kirous tai perinne, mitkä ei siis lopu
koskaan? Tähän rakenteellista syytä en tarkasti osaa sanoa.
En ainakaan itse ole syntyperäinen asukas. Luulisin, että syy voisi myös olla jostain kauempaa
muuttavat levottomat asukkaat, ellei syy ole pienissä ympyröissä ikänsä eläneet ja osa
muuttuu ehkä alkoholisteiksi päädyttyään hankaliksi tms.
On myös tietysti muitakin havaintoja, vammaisilla, itsemurhia tekevillä spurguilla tms. lisääntyviä paskakasa"naisia", jotka hommaa(vat) sekasikiöitä "jälkeläisiä" rikostensa ja häiriöidensä suojakilveksi (kulissi?)..
Syystä tai omaa tyhmyyttään? Vaikea sanoa lopullisesti, onneksi on tiedossa, että hieman kauemmas häätymistä
on semmoisessa osittain ehkä tapahtunut.. Tuommoinen(tai monikossa, tuommoiset?) mielisairas, umpihullu,
varpaasta päälakeen paskaa täynnä oleva tantta esim. lienee ollut kehnoa mainosta seudulle pitemmän
asumisensa aikana, mutta onneksi joillakin vähäväkisillä ympäristö muuttui.. ja ne, kenellä moinen ollut "tuttuna",
lienee pettyneet melkoisesti (pieni osa pahaa aavistamattomia) tai eivät,
mikäli tarkoitushakuisesti kannattavat rikollista sekasikiötoimintaa tms. :)
Hitusen olisi ehkä havaittavissa silti mahdollisuutta laadun paranemisesta alueella.
Jonkun verran noita ultrapsykoja, vähäväkisiä läskejä paskakasoja on todettava vähentyneen.. minne lie häipyvät?
Osa kuolee vanhemmiltaan ja tutuiltaan oppimiinsa elämäntapasairauksiin, osa vain muuttaa?
Totean, että negatiivista muistoahan noista (tuosta) jää, ketkä (kuka) ei enää ole, mutta oli(vat)..
Hyvä, että vain olivat ja näkyvät harvemmin. Parempi kun eivät näkyisi ollenkaan tai hänen (heidän?)
kaltaiset siirrettäisiin johonkin "sorakuoppaan" (tai jalkapuuhun siwan viereen ja ohikulkijoille ohjevelvoite "kopaista" :)
.. Ja kyltti viereen, jotta ohikulkijat tietää, miksi siellä ovat häpeämässä kehnoja elintapojaan ja häiriöitään..
Mahdollisesti myös ohikulkijoille ruoskia tms. lisärankaisua varten, siitähän se lähtisi .. Sillä tavalla :)
Liite:
Muuta en tuohon aamuiseen takaa-ajoon mahdollisesti liittyvää piha-alueelta huomannut,
kuin että jonkun lenkkikenkäpari oli hieman toisistaan etäällä, lähellä pihatietä..
Tämä ei ehkä liity asiaan, mutta en aiemmin ole huomannut kenkiä lojumassa vastaavassa
kohti, likellä pihatietä.. :) Joten tallensin tuon lenkkariparin.. Ei kai tämä haitaksi ole.
edit: mikäli saamani tieto pitää paikkansa, lenkkaripari kuitenkin liittyy asiaan ja ne on jotenkin onnistunut
tiputtamaan jaloistaan, takaa-ajettu pakeneva mieshenkilö.. ? :))

Hieman keventävästi voisi "ajatella", yhtenä vaihtoehtona tapahtumille: aamuöinen ihmismetsästys,
jossa "Hard Target"in jahti epäonnistui.. mahdollisena syynä jäljittäjien harhauttaminen lenkkareista luopumalla..:)
(on teorioita tapahtumista, joissa vähävaraisille/väkisille annetaan rahapalkkio, mikäli "saalis" selviytyy
ihmismetsästyksen alaisena hengissä tietyn ajanjakson..)
Mikäli erästä henkilöä haastattelemalla saamani tiedot pitää siis paikkansa, jonkinlainen ihmismetsästys, jahti,
jälkien seuraaminen.. todellakin on ollut aamuyöstä..
Nämä liittynee kuitenkin vähemmän yllättävään paikalliseen asuntoon, jossa taitaa likellä tapahtua suurin
osa alueen häiriöistä muutenkin.. ?
No, kunhan itse ei tarvitsisi liian likeltä joutua vaan jatkossa(kaan) seuraamaan noita humalaisten tms. kahinoita.. :(
(olipa hyvin ennustettu.. kun seuraavana lauantaina, hieman päivemmällä, tuli vaan lisää häiriötä.. )

Kuvassa vasemmalla "Kepakko", joka oli ilmaantunut
talvella parvekkeen puolelle pihaa ja heitetty ikkunaani
päin (osuen) ilmeisesti autosta, johon se oli tarttunut
tms. syystä.
Siirsin sen tammikuussa itse kauemmas parvekkeen
puolelta asuntoani pihalle, josta se keväällä lumen
alta paljastui lisää.. Otin kepakosta (ilmeisesti
aurausviitta) piruuttani kuvan, samalla kun siivosin
piha-alueelta hyötyliikuntana hieman muitakin
roskia lopullisesti pois näkyviltä.
12.1.08
Vaikutti taas, että rauha olisi palaamassa veteraanitielle.. Nyt kun ei aamutuimaan ollut ihmismetsästystä
pihoilla ainakaan. Sitten iltapäivän kieppeillä, n. klo 16-17 välillä kuului kovia pamauksia ja eläimellistä
huutoa kauempaa tieltä. Avasin ikkunaa, jotta ääni kuuluisi paremmin kuin katon tuuletuskanavan kautta,
(jota kautta sinänsä muutoin kyllä kantautuu hyvin piha-alueen ja läheisen tien ääniä..)
huuto erottui nyt selvemmin, pamausten lisäksi, joita alustavasti piti epäillä aseen ääneksi.
Lähinaapuri sanoi pelkäävänsä pahinta, oli kuullut myös metelin ja juuri hän kuvaili huutoa "eläimellisenä" sanalla,
oli ollut ulkona koti-kajaania hakemassa postilaatikoltaan eli erottanut paremmin, itsellenikin se melkoiselta kyllä
vaikutti.. Kauempana, ilmeisen lähempänä meteliä asuva naapuri totesi metelin olleen ilotulitteita,
(jonkinlaisia pommeja ilmeisesti) näitä oltiin siis "ammuttu" ja sitten jotain porukkaa noussut autoihin
ja häipyneet ennen poliisin tuloa, kuten tavanomaista tällä seudulla on..
Nyt poliisi sentään oli tullut paikalle, (ehkä myös siksi tai muutenkin) koska heillä oli jotain muutakin syytä,
likellä olevan kerrostalon luona käydä.. Informoin heille myös ilmoitetuista pamauksista ja huudosta,
saamani lisätiedot.. Poliisi vaikutti pitävän kuitenkin todennäköisenä myös aseiden kyseessä olemista..
Eihän tuosta täyttä varmuutta voi olla, mikäli ilotulite-teoria on väärä.. Pitänee keskustella joskus
lisää tuon kauemman naapurin kanssa, että miten likeltä hän "uskalsi" tapahtumaa todentaa..
Kun sen verran pahalta tuo kauemmas kuulosti.. Ellei jotenkin pysty asian taustoja päättelemään paikallisen,
"tavanomaisen" häiriöjoukkion teoksi ja ymmärrä..
Itse arvioin kyseessä olleen jonkinlainen "mielenosoitus" tähän astisen tietämykseni perusteella..
Jos näin on, henkilöillä lienee aika heppoisia motiivit moiseen?
Jos pitäisi "epäillä" arvelisin kyseessä olleen ehkä henkilön (ja mukana ehkä 1-3 muita taustalla mukana,
autossa, johon oli erään naapurin mukaan noustu häiriöiden jälkeen?), joka voisi arvella
negatiivisesti semmoista asiaa, että minulla on saattanut olla jossain kuvassani todistetta näkyvissä
hänen rikoksestaan aiemmin.. :) ..Edellisenä iltana vastaanotin näet pari puhelua henkilöiltä, joista toinen
vaati enemmän mölinään päättäen puhelunsa.., jota ennen (myös) uhkaamalla oikeudenkäynnillä,
mikäli en poistaisi kuvaa, josta hän muistaa kolttosensa.. :)
(kuvaa, joka on laillinen, minulla tekijänoikeudet jne.. Semmoinenko pitäisi poistaa ilman mitään
korvausta, vain jonkun henkilön uhkauksilla höystetyn "mielipiteen" takia.. Heheh.. :))
Aikamoista alueellista terroria lienee sama/t henkilö/t pitänyt koko nuoruusikänsä alueellaan..
Ehkä semmoisesta touhusta tulee jotain ylimielisyyttä, kun syrjäseudulla on harvinaista jäädä
kiinni liikennerikkomuksista yms. "pienestä".. :)