23.5.2008 n. 23 kieppeillä
Yllättäen (?) poliisilla vaikutti olevan jotain asiaa veteraanitielle..
Ilmeni, että oletetaan: erään lähinaapurin asunnolla on käynyt hänen "poissa ollessaan" tihutyön tekijä?
No, eipä asia minulle enempää
kuulu.. Kävin kyllä katsomassa hieman
lähempääkin, (
ilmeni mahdollisuus)
kun nihkeästi "tunnen" "uhriksi" joutuneen henkilön. Aika tylyä näkymää.
Onhan tässä likellä kyllä ollut levotonta ennenkin, joten sen verran kuitenkin
kai itseä kiinnostaa. Olen melko uninen ollut aamuöisin.. en ole osannut
kiinnittää huomiota mahdollisiin outoihin yöllisiin kulkijoihin, etenkin kun
kauempana hieman ollut nuo tapahtumat.. Muuten kyllä heräisin varmaan.
(edit: myöhemmin kyllä, yöllä on ollut esim. sen verran kovaa ajelua, joka päätynyt päin puita, likellä,
että on tullut herättyä yöllä.. Vähän vaikuttaa, että sama "uhri" kummasti siinäkin yhteyksissä.. ym.)
Parin muun naapurin mukaan myöhemmin aamuyöllä likellä olisi käynyt hieman toisenlainenkin auto..
No, sehän ei välttämättä olisi yllättävää, jos poliisin jälkeen (tai joskus samaan aikaan) paikalle olisi
syytä tulla muutakin viranomaistahoa.. Ehkä "uhrilla" ollut jotain omantunnontuskia.. tms. (?)
edit: Se kyllä ihmetyttää, miksei seuraavien päivien lehdissä lukenut viikonlopun rikosuutisten yhteydessä
tuosta asiasta mitään, vaikka muita tapahtumia oli listattu? Asia ei tietysti enempää minulle kuulu,
paitsi että tapahtumapaikka vain kohtuullisen likellä oli ja aiemmin tältä alueelta ovat listanneet lehtiin
vähäpätöisemmänkin tuntuisia juttuja? Olkoon miten on.. Ei tuossa nyt maailmanloppua ole tapahtunut.
Vaikuttaa kyllä myös liki mahdottomalta, että asunnossa olisi joku ulkopuolinen käynyt.. muu kuin asukas itse..
tekemässä "tylyt näkymät", joista kirjoitin ylempänä.. No, se on niiden oma asia.. kun kerran samaa asukasta
muutenkin kysellään joka suunnasta monien viranomaisten toimesta.. Monesta asiasta..
Myöhemmin kesällä, sama "uhri" oli rikkonut lisää asuntoaan, gyproc-seinän, jonka jätteet lojuneet
pitkän aikaa parvekkeen puolella, ohikulkijoiden "iloksi" nähtävillä..
Asiasta on tiettävästi huoltopuoli ilmoittanut poliisille.. Toivottavasti tuo "uhri" häätyy pian pois ym.
Koko kesänhän tuo on häirinnyt sisällä ja ulkona, sahannut hieman etempänä tiellä toisen häirikköasunnon
ja omansa väliä. Alkutalvi muuton jälkeen vaikutti hieman hiljaisemmalta, mutta silloinkin oli tapahtunut,
sisälle painottuen.. Kun lumet sulivat, alkoivat myös ulkohäiriöt lisääntyä enenevästi "uhrilla"..
(joka oikeasti monirikollinen pöpi)
Toisen häirikköasunnon likellä, rivitalossa joka purettaneen syksyllä -08.. Ympäristöä roskattu merkittävästi
ja loppukevään/alkukesän kieppeillä rikollisella metelillä häiritty naapurustoa ym. jne.
Päivää aikaisemmin, ed. iltana 22.5 n. 21 aikaan, kun palasin iltakävelyltä rivitaloalueen sisäpihan kautta,
yksityisauto ajoi sen verran kovaa vauhtia pihatiellä ohitseni, että hitaampi kulkija, vanhus tai lapsi tms.,
olisi luultavasti tullut yliajetuksi? Itse kuulin kulman takaa nopeasti lähestyvän auton äänen ja otin pari askelta
nurmikon puolelle pihatieltä sivuun, saman tien auto jo hujahti vierestä..
Ilmeisesti autoon kiinnitti huomiota ainakin
yksi muu naapuri myös tuolloin.
(Sanoi toiselle naapurille "hulttio"-sanaa käyttäen,
myöhemmin tuosta vaarallisesta, epäluotettavasta ja umpihullusta porsas-poikasekopäästä..)
Mutta miksi piti ajaa vaarallisemmin sisäpihan kautta hurjaa kyytiä.. ? Oliko tarkoitus ajaa minun
ylitseni, kun olin tulossa kävelyltä "koplan" asunnon ohi ja spurgujohtaja oli huutanut, kun luuli,
että hänen "grilliään" oli arvosteltu.. Näin pihalla ollut nuorempi heppu provosoi sisällä olijalle valheella,
vaikka vain ohikulkiessa katselin hieman turhan näyttävää "grillausta".. tien puoleisella etupihalla..
(Röttelöisemmästä tien toisen puolen rivitalosta, jota ollaankin syksymmällä -08 purkamassa..)
En kuitenkaan aina halua puuttua tai kommentoida liikaa ihmisten kiireitä. Kyllä tuosta asiasta silti
pitänee joskus sanoa kyseiselle autoilijalle, kun hänet uskon tunnistaneeni, miten likellä oli,
että olisin saattanut tulla yliajetuksi tms., hieman erilaisella ajoituksella tms.
Aloin miettiä, jos esim. mopoilija olisi ollut ajamassa kulman taakse, mistä auto lähestyi, vastaan,
ei ehkä omalta melultaan ja kypärä päässä, olisi pystynyt mitenkään väistämään tuota autoa,
joka eteni liian kovaa pihatiellä.
Ilmeisesti osasyy nopeaan ajamiseen on ollut humalaisen henkilön hakeminen toiselta asunnolta,
josta hänet tuotiin oman asuntonsa oven eteen asti ja saatettiin hiljakseen sisälle.
En ole tästä täysin varma, mutta siltä tuo hieman vaikutti, kun nopeasti liikkunut auto palasi tovin päästä..
Tässä yhteydessä havaitsin myös aseen (kivääri, haulikko?) seinää vasten, tulkitsen asiaa niin,
että oletan aseen olleen lataamaton, mutta hieman huolimatonta käsittelyä, ehkä humalaisuuden takia.
Sama punainen pikkuauto, peugeot lienee.. Tainnut olla käytössä aiemminkin, vain päiviä??,
Saattaa olla niin, että kauempana olevissa asunnoissa on myös tapahtunut tihutöitä tms.
Näin eräs likeinen naapuri sanoi minulle, kun palasi asunnolleen kävelyltä 24.5.2008.
On kyllä tiedossa, että jotain rakennuksia puretaan myöhemmin.
"Ehkä" ihmisten ei kannattaisi kuitenkaan rikkoa niitä itse siinä vaiheessa, kun sähköt ovat vielä päällä jne.
Se ei vaikuta oikein hyvältä "avulta" purkutöille.
En tiedä kuitenkaan enempää em. ja en kommentoi lisää tai kaikkea tietooni tulleista asioista.
Ehkä toisen henkilön sanomisessa on paljonkin tosipitoisuutta.
Kaikkiin asioihin ei kuitenkaan olisi riittävästi muita todisteita, jos joku kyselisi tms.
Pitää itse päätellä, minkä verran on sopivaa olla "kiinnostunut" esim. lähiympäristön häiriöiksi(kin) tulkittavista
asioista. Kaikki asiat ei myöskään sinänsä kuulu itselle, mutta tapahtuvat kuitenkin hieman turhan likellä..
Vaikka en ole mielestäni tarkentanut asioita riittävästi, niin että voisi olettaa minun liian selvästi "syyttävän"
jo(i)tain, en ihmettelisi, mikäli joku ei pitäisi välttämättä tästä, että taltioin jonkun verran havaintoja.
Pidän "negatiivisten" asioiden kohtuullista taltiointia muistiin enemmän hyödyllisenä kuin haitallisena.